keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Pitsipainantaunelmia!

Tässä välipalaksi aiemmin pitsiliinapainannalla saatuja tuotoksia. Pyöreä pitsiliinapainokuvio on painettu pitsiliinaa sabluunana käyttäen trikoolle. Siirtelin pitsiliinaa epämääräisesti, niin lopputulos on ihanan elävä. Muovisia tähän käyttöön sopivia pitsiliinoja olen löytänyt muutamia. Tämä ympyräpitsiliina oli isovanhempien kylppärin ikkunan peitteenä, mummoni joskus sinne laittanut ja tähän käyttöön ihan loistava. Mekon kaava on oma, mekon alareuna hiukan vino tarkoituksella.


Nämä pipot olen tehnyt itselleni, siksi vähän isohkoja tytön päähän, mutta paremmat kuvat sain kun ovat mallin päässä. Enemmän tykkään tuotsta valkopohjaisesta. Tuon pitsiliinan olen muistaakseni kirpparilta, vai olikohan tuo juuri se, jonka eräs ystävällinen jämsäläinen löysi minulle kirpparilta? Tuo on ollut kans tosi toimiva liina painannassa. Pipon kaava on oma.

Näissä mekoissa olen käyttänyt myös samaa liinaa kuin valkopohjaisessa pipossa. Paremmin kuvio toimi tuossa keltaisessa. Turkoosiin olisi sopinut paremmin ruskea, mutta käytin vihreän värin pois, kun sitä oli. Olen saanut ystävältäni raglapuseron kaavan (86), luulen että se on alunperin Ottobre -lehdestä. Sitä kaava olen sitten käyttänyt pohjana kaikkiin lasten raglapuseroihin. Oma tyylini on kaavoituksessa varsin soveltava, ja monistakaan luomuksista ei siksi jää edes itselleni tarkkaa kaavaa.

5 kommenttia:

  1. Ihania töitä. Eilen viimeksi sinun töitäsi ihastelin, kun niitä pitsipainatuskortteja oli eräällä pöydällä töissä :)
    Olen kirppareilla käydessäni katsellut noita pitsiliinoja, joilla voisi saada kauniita kuvioita aikaan, mutta ei niitä niin vaan näytä löytyvän.
    Kiva kun sulla on ja jaat vielä meidän nähtäväksi upeita töitäsi!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Tosiaan nuilla pitsiliinoilla voi yhtä hyvin painaa kartongille. Minun pitäisi korttejakin painaa lisää, kun on oma pieni korttivarastokin päässyt loppumaan. Mukava‚ että niitä tosiaan siellä päin saattaa vaikka nähdä. :)

    Kaikki, jotka kiertelette kirppareita, kannattaa pitää silmät auki näille muovisille pitsiliinoille! Ne muoviset liinat mitä kaupasta löytyy, ei toimi painannassa läheskään yhtä hyvin kun sellaiset vanhat ja selkeäkuvioiset pitsiliinat. Ne jotenkin pysyvät paremmin kankaalla kiinni, eikä väri pääse niin helposti sabluunan alle.

    Nyt vain isovanhempien kätköjä katselemaan! Sieltä piirongin laatikosta saattaa löytyä todellinen aarre.

    VastaaPoista
  3. tuo pitsiliina pipo on niin hieno! oon aina sulla ihaillu sitä. teetkö tilaustöitä? ;) voisin tilata sulta vaikka mustan jossa on valkosella pitsikuviota..tai voisit neuvoa mua miten se tehdään ja tekisin ite. sulla varmaan ompelemista on muutenki:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehdäänpä joskus kokeiluja yhessä. löysin kangaskätköistäni tuota luonnonvalkoista, johon on helppo painaa. Mustaan se on vaikeampi saada toimimaan peittovärin jähmeyden vuoksi.

      Poista
    2. Tehdäänpä joskus kokeiluja yhessä. löysin kangaskätköistäni tuota luonnonvalkoista, johon on helppo painaa. Mustaan se on vaikeampi saada toimimaan peittovärin jähmeyden vuoksi.

      Poista