Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuunaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuunaus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Korkkareiden uudet varret

Nämä suosikkikenkäni näyttivät iän vanhoilta, vaikka enkös minä viime talvena nämä kengät hankkinut. Epäilinkin ostaessani, miten pellava kestää kengän varressa ja niinhän siinä kävikin, että muutamassa kuukaudessa varret kuluivat tosi nuhjuisen näköiseksi. Apu löytyi neulepuikoistani ja jämälangoista. Halusin säilyttää samaa värimaailmaaa ja siksi yhdistin neuleesen kolmea eri lankaa. Neuloin tasona aloittaen palmikoilla ja sitten vaihdoin sileään neuleeseen. Ompelin neulekappaleet kenkään ompelukoneella ja osittain käsin. Somistin varren vielä neliönapilla. Aivan uutuutta hohtavat taas ja mieli on vielä parempi kuin, jos olis ostanut uudet kengät. 

 Tässä kuvassa näkyy toisen kengän vanhaa vartta. Vetoketjun viereen pystyi aivan hyvin ompelemaan neuletta. Yläreunaan jätin sitten kuitenkin näkyviin tuon nahkareunuksen, vaikka mietin, olisiko pitänyt kiinnittää reunus aivan ylös asti.
Paksu ja lämmin varsi kengissäni.

tiistai 20. elokuuta 2013

Mariraitaa ja pikkuinen Sinipiika -tuunaus

Jäi alkukesällä kuvaamatta tämä marimekon trikoosta ommeltu hihaton tunika. Tunika syntyi kangaskaapin tyhjennysprojektin johdosta ja tätä oli kesällä mukavan vilpoisa päällä, mutta näin syksyn tullen käy myös hyvin neuletakin alla. Asuun sopivat helmet olen ostanut viime kesänä Porvoon vanhan kaupungin torilta.
Sinipiika -hellemekko on tuunattu omasta 3/4 hihaisesta KappAhlin puserosta, joka jäi käyttämättömänä vaatekaappiini. Perhosmaiset hihat olen ommellut puserossa olleista hihansuista. Mekon alareunaan hyödynsin puseron alareunan rimpsut. Tämän olen tehnyt ehkä vuosi sitten, eikä minulla valitettavasti ole kuvaa alkuperäisestä puserosta.

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Osattiin sitä ennenkin!

Pääsette taas todistamaan erään takin muodonmuutosta. Äitini ompeli paljon silloin kun olimme pieniä. Tämä takki on nähnyt parhaat päivänsä ja oli jo vähällä, etten ota sitä riesakseni. Taipumukseni yrittää hyödyntää vanha voitti taas ja takki on odottanut kaapin perällä muodonmuutostaan. Tässä on kuitenkin niin ihanan säilytettävä kuosi, että ajattelin yrittää. 

 Ja tällainen siitä tuli. Vaihdoin napit, kanttasin takin uudelleen ruskealla. Irrotin taskut ja kävensin hihansuita. Lisäksi lisäsin ruskeat taskut rauhoittamaan tonttumaista tunnelmaa. Minä tykkään ja niin tykkää tyttökin.


sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Pilviä ja pitsiä!

Laitan tänään muutamia aiemmin ompelemiani puseroita, sillä ompelukset ovat jääneet hyvin vähälle syystä, että ostimme vanhan talon piharakennuksineen ja aiomme rempata siitä kodin itsellemme. Se on vienyt tietysti nyt aikaa ja energiaa, mutta kyllä nautin puuhastelusta tulevan kotimme eteen.
 Tämä pilvipusero on käytössä jo kolmannella tytöllä, mutta yhä palvelee hyvin ja hyvin on myös värit säilynyt kankaassa. Kangas on Ikasyrin joustavaa trikoota. Lasten vaatteet pesen lähes aina 60 asteessa ja mielestäni värit eivät sekoitu ja valkoinen pysyy valkoisena ja muutenkin värit kirkkaana.

Kiertelen kirpparilla usein myös katsellen hyvälaatuisia kankaita. Tämä viisivuotiaan kauluspusero on ommeltu yhdestä sellaisesta löydöstä. Nanson iso yökkäri muuntui kivaksi kerhopuseroksi.  Malli ja kaavoitus on oma. Helmaan lisäsin kirpparilta ostamani pienen pitsiliinan. Mikä siinä onkin, että eniten iloa uuden vaatteen ompelusta saa, kun on saanut käytettyä hyödyksi siihen jotain vanhaa ja tuotteeseen ei ole kulunut roposiakaan kuin vähän.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Villakangastakin uusi elämä ja lisää lippiksiä!

Yhdeltä tytöistä puuttui vielä villakangastakki. Innostuksen ompeluun sain näin kevään jo lähestyessä, kun satuin löytämään kauan etsimääni kangasta villakangastakin muodossa kirpparilta. Jonkun tovin sai ihmetellä, mistä kannattaa mikäkin kaavanosa leikata ja lopulta sain kappaleet leikattua ja pakon sanelemana myös taskut tuli hyödynnettyä takkiin. Kaava on oma, jota tähän takkiin taas vähän muokkasin. Kiva yksityiskohta mallissa on takana oleva leikkaus ja laskos. Kaulus on pyöreäreunainen, eikä ulotu aivan keskiedulle. Tämä takki on jokaista nappia myöten kierrätetty.

 Tästä takista kaikki lähti. Kympin maksoin tuosta, mutta oli kyllä hintansa arvoinen vuorikankaineen kaikkineen. Ihanan pehmeä ja kuitenkin paksu villa, joka ei varmasti nyppäänny helposti.
Vuorikankas oli hyvänlaatuista paksua, jonka käytin takista tähän takkiin. Myös vanha merkki (MasterCoat Made in Finland) tuli hyödynnettyä ripustinlenkkinä.
Olen huomannut, että lapsilla on helpompi napittaa nepparit, niin uhrasin tähän joskus kirpparilta ostamani neuleen, jossa oli kahdeksan tällaista isompaa ommeltavaa nepparia ja jätin napinlävet ompelematta. Mukavasti näyttää tyttö laittavan itse takkinsa nepparit kiinni.
Lippiksiä ompelin eilen kaikkiaan neljä. Tässä yhdestä kuva. Veturikankaan ostinTenavakulmasta. Ja lisäksi kaksi riemukukka -lippistä, joista toinen tytöllä päässä ylemmissä kuvissa. Päällikangas joustrofroteeta ja sisällä trikoo. Lippaan jätin laittamatta tukikankaan ja hyvin toimi ilmankin!