perjantai 8. elokuuta 2014

Mustaa ja keltaista kesään!

Hellemekot ovat tulleet loppukesällä tarpeeseen. Ompelin mustasta valkopilkullisesta trikoosta jokaiselle tytölle jotain. Mekon malli on sama, minkä esittelin edellisessä postauksessa. Perhoshihat olen ommellut erikseen ensin poimuttaen leveän hinan pyöriön reilusti suoraompeleella. Mekon helma levenee hieman ja muuten mekot ovat kapean mallisia.
 Mustavalkopilkullisen trikookankaan olen hankkinut Tenavakulmasta.
Pääntiet, hinansuut ja helman olen huolitellut kaksoisneulaompeleella. Hameen helma levenee reilusti ja on helma kääntyilee ylöspäin, jos saumaa joutuu venyttämään. Siksi huolittelin helman aluksi saumuriompeleella, jossa oli  voimakkaampi differentilaalisyöttö (nro2). Näin sain kaksoisneulaompeleen  ommeltua venyttämättä ja helma laskeutuu nätisti. 
Tyttö sai kankaasta ihan perushameen. Lisäksi ompelin settiin keltaiset leggarit ja t-paidan, jossa hihat on samanlaiset perhoshihat kuin mekossa. Keltaisen trikoon olen myös hankkinut Tenavakulmasta.


Itselläkin tuli tarve hameelle ja sain kivasti jämäpalasta suunniteltua tällaisen mallin, jonka sivusaumat ovat pidemmät kuin hameen pituus. Saumat laskeutuvat sivuilta pidentäen vielä hameen sivujen vaikutelmaa. Kuitenkin hameen korkeus kaavassa on saman pituinen. Kirkkaan keltaisen resorin ompelin piristykseksi Vyötärölle. Hame on kevyt ja sitä on mukava pitää päällä.

Kokeilin käyttää myös hametta niin, että saumat ovat edessä ja takana. En ole kuitenkaan osannut pitää näin päin, sillä itselläni tulee vaikutelma esiliinasta ja hännästä, vaikka näin kuvasta katsottuna ihan kivan näköinen onkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti