keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Viimekeväisiä raitamekkoja

Tämä hame on ommeltu marimekon villaneuloksesta ja kaava on Ottobre -lehdestä (4/2012). Vähän sovelluttuna kuitenkin pituuden ja vyötärön suhteen.


Tämä itselleni tehty tunikamekko on myös marimekon villaneuloksesta. Edessä on leikkaus ja rypytys ja hihat on kaksinertaiset ja vielä käänneetty taitteelle. Kaava on muokattu Ottobre (4/2012) lehden lasten tunikasta.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Kevätlippikset!



 Lammaslippis on tehty vanhoista froteepotkareista, jotka olivat jo vähällä mennä roskiin, koska polvet olivat jo ihan risat. Joku ehdotti, että siitähän tulee vielä pipo ja niin tuli. Viime kesänä, kun ompelimme porukalla, eräs äiti siellä ompeli lippiksiä. Innostuin kokeilimaan lippaa tähän paljon käytettyyn pipomalliin. Lammaspiposta tuli tämän neidin suosikkipipo. Pipo käy erityisen hyvin kevään viileämpiin keleihin, kun lippa suojaa vielä auringonpaisteelta ja samalla pitää korvat lämpimänä. Pipo on kaksinkertainen. Mekko on myös itse tehty velourmekko, jossa on raglanhihat ja kuminauhakiristys hihansuissa ja pääntiellä.



Riemukukkakangasta olen leikellyt useampaan vaatteeseen. Ne odottavat vielä työstämistä, mutta jämäpaloista sain nopeasti kasaan tällaisen riemukukka-lippiksen. Lipan sisään silitin tukikangasta.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Hello Tyttö -raglapusero ja omat tuotemerkkini




Tässäpä vihdoin tämä tytön toivoma pusero. Hän toivoi Hello Kittyä ja rusettia, mutta kehittelin puseroon tällaisen Hello Kittyn kaverin ja kovasti tuntui olevan tyytyväinen. Vielä on harjoiteltavaa minulla tuossa applikoinnissa, ja enemmän innostusta asiaan toisi kirjontapaininjalka, jota minulla ei ole. Olipa kyllä vaikeaa tehdä tuo normaalipaininjalalla, kun ei nähnyt kunnolla mitä on tekemässä. Kuvassa tytöllä myös poppanakuteesta virkkaamani laukku.

Ja viime viikolla sain nuo tuotemerkkini. Yllätyin, miten nopeasti silti tulivat. Intiassa näköjään kudottu, mutta kanadalainen yritys, josta tilasin (kikikreation@gmail.com). Taidanpa ommella niitä myös aiemmin ompelemiin vaatteisiin.