sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Kirahviteeppareita!

Nämä kankaat ovat myös poltelleet kaapissani ja sopivasti näin kesällä perusteeppareita tarvitaan. Jokainen lapsonen sai omansa alkuviikon aherruksessa. Ihan työstä kävi tämä ompelu ja lopulta sain ompelukoneenkin huoltokuntoon, kun neularuuvi rusahti rikki. Kaksoisneula jäi paikoilleen, eli niin kauan kuin se ei mene poikki, koneeni on käytössä. Mutta toivotaan, että saan huoltoon jo aiemmin. Mutta ilo oli ommella, kun vähitellen alkaa nuo kanttaukset sujua.


Tilasin isommille tytöille paitaan sopivat ihanat shortsit ainolasta
Ja näihin ruskeat kanttaukset. Sopiva tummanruskea resori myös ainolasta. Näiden teepaitojen kaavan otin Småfolkin teepaidoista. Sanottaisko, että ihana setti. 
Pikkupojalle ruskeana vihreine kanttauksineen. Ja pienen  paidassa on hyvä olla myös nepparit. 

Apilaista kellohelmaa

Tällä viikolla on sakset viununu ja kone surissut, kun kesävaatteisiin on täytynyt saada täynennystä. Vaikka mekkoja on, on silti mukava saada jotain uuttakin päälle. Apilakangas on odottanut luvattoman kauan kaapissa ompeluksia ja ajattelin tuhota ne kerralla, ettei jää kaappiin enää kaivelemaan. Ajatus oli vain nopeasti tekaista jotain ilman kaava ja tarkempaa suunnitelmaa, mutta menihän näihin silti aikaa. Pallohelmamekkoon kuluu kangasta paljon, mutta eihän se haittaa kun nättiä tulee. Näitäkö saisi vain pitää arkenakin päällä, niin tytöt tykkäis, mutta äitipä säästelee niitä tuleviin juhlahetkiin. Ihanasti helmat vaan viuhuivat, kun tytöt juoksivat kuvien ottamisen jälkeen pihalle. Mekot eivät ole identtisiä helman suhteen, mutta kaikki mekot on leikattu vinoon langansuuntaan. Apuna oli yksi viimekesänä tehty hihaton mekko. Olen ihastunut raitaisiin samantyyppisiin mekkoihin ja siksi halusin kokeilla tätä mallia. 
Hihan- ja pääntie on käännetty ja ommeltu kaksoisneulalla. Se helppo ja nopea huolittelutapa, joka toimii näin joustavassa trikoossa hyvin. Helma on myös huoliteltu kaksoisneulalla. Taskuiksi hyödynsin kankaasta jääneet jämäpalat, jotka eivät vielä ehtineet mennä tyttöjen "askartelupussiin", johon tytöt keräävät aina minulta leikatessa jääviä palasia. 
 m


Tarkoitus oli laittaa pääntielle resorikattaukset ja siitä syystä leikkasin pääntiestä vähän liian ison. Siksi ompelin eteen vielä hiuslaskokset ja taakse yhden laskoksen, jotta mekko ei tipahtaisi olkapäiltä. Laskosten alla on kiinnisilitettävää tukikangasta. Tällaista sattuu, kun ei ole valmista kaavaa ja suunnitelmaa, mutta toisaalta, oppii keksimään kaikenlaisia korjaavia tapoja, jotka lopulta voivat olla tosi nättejä ja toimivia. 

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Osattiin sitä ennenkin!

Pääsette taas todistamaan erään takin muodonmuutosta. Äitini ompeli paljon silloin kun olimme pieniä. Tämä takki on nähnyt parhaat päivänsä ja oli jo vähällä, etten ota sitä riesakseni. Taipumukseni yrittää hyödyntää vanha voitti taas ja takki on odottanut kaapin perällä muodonmuutostaan. Tässä on kuitenkin niin ihanan säilytettävä kuosi, että ajattelin yrittää. 

 Ja tällainen siitä tuli. Vaihdoin napit, kanttasin takin uudelleen ruskealla. Irrotin taskut ja kävensin hihansuita. Lisäksi lisäsin ruskeat taskut rauhoittamaan tonttumaista tunnelmaa. Minä tykkään ja niin tykkää tyttökin.


torstai 13. kesäkuuta 2013

Viileisiin kesäpäiviin!

Kuvat kertokoon, miten mieluinen tämä vaate on. Minäkin tykästyin pojan huppareihin. Tämä taitaa olla jo kolmas hupullinen vaate, jonka hänelle ompelin. Tämä versio hupparista on vähän väljempi ja pitempi kuin edellinen. Kangas on Ralliraita -joustofroteeta. Ompeluhetket ovat tiukassa, mutta mulla on kova tahto välillä päästä tämän rakkaan harrastuksen pariin raksa-arjesta huolimatta.
Resorit ovat ommeltu kaksinkertaisina, jolloin saumat kääntyvät nurjalle. Tämä rakenne toimii hyvin lahkeen- ja hihansuissa, kun näkyvä resori on leveä. Silloin kiristyvä resori kääntää saumat automaattisesti nurjalle, eikä ole vaaraa, että saumat kurkkisivat näkösälle. Kädenteille ompelin kanttaukset, jotka ovat nätimmät ja kestävämmät. Nykyisin ompelen ne ennen hihojen saumojen ompelua, sillä silloin ei tule niin helposti venytettyä hihansuuta liikaa. Ainoa haastava kohta on sitten saada hihansuu siistiksi saumankohdalta, kun rakenne on tietysti tosi paksu.
Resorihalkion pohja on haastavampi saada siistin näköiseksi. Olen ommellut pohjukan päältä suoralla ompeleella kiinni nurjalla oleviin resorikaitaleiden päätyihin. Tukikankaan olen silittänyt ennen resorin ompelemista halkioon tukemaan rakennetta. Nepparit on näppärät. Vielä en omista neppikonetta enkä edes pihtejä. Kotona olen vielä selvinnyt hyvin vasaralla.

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Neitit kesäkukat!



Tytön Flower -mekon (Ottobre 3 /2012) ompelin viime keväänä. Muokkasin pienintä 128 kaavaa pienemmäksi ja helman kaavan muokkasin niin, että pöytäliinan isot kukkaset säilyivät kokonaisina. Tämän ihastuttavan pöytäliinan löysin Porvoon kirpputorilta, kun olimme oppilaiden kanssa opintomatkalla siellä. Kuvien taustoissa näette palan tulevan kotimme pihapiiriä!

Tämä kukkamekko on ommeltu vanhimmalle muutama vuosi sitten. Kangas on vanha Tampellan vahvaa kangasta. Kaavan olen itse muokannut jotain hihatonta mekkoa apuna käyttäen. Edessä on pystyssä hiuslaskokset ja helmassa laskokset ovat vaakasuuntaan. Takana piilovetoketju. Pääntiellä ja kädenteillä kanttinauhaa.

Autotrikoo lähti mukaani Tenavakulmasta  ja ompelin tutulla puseron kaavalla (Ottobre 4/2011) siitä pari trikoopuseroa. Hihan kaavaa muokkasin hieman kapeammaksi ja pidemmäksi, niin sain 62 koosta sopivan meidän hoikalle kahdeksankuiselle! Mulla on kankaiden oston suhteen nykyisin periaate, että ostohetkellä pitää olla visio mihin kankaan ostan. Toisaalta se on hyvä, ettei jää kaappiin liikaa kankaita eikä mene mahdottomia rahaakaan kankaisiin, mutta toisinaan on mukava tutkia omia kangasvarastojaan ja hakea sieltä ispiraatiota ompeluun.