maanantai 20. toukokuuta 2013

Sydämmellistä!

Pala sydänjoustofroteeta lähti mukaani eräältä kyläreissulta ja ennen ostopäätöstä kysyin tulevalta eskarilaiseltani, että tykkäiskö hän tästä kankaasta. Ja siitä asti hän on kysellyt, milloin hän saa kankaasta puseron ja lippiksen. Viime viikolla sitten sain leikeltyä kankaan ja siitä syntyi pureromekon lisäksi kolme lippistä. Tällä kertaa hieman pienensin lipan leveyttä (4 cm) ja silitin kaksipuolisen tukikankaan lipan sisään. Lippa on paljon helpompi ommella kun sisällä on tukikangas ja lisäksi se tukee sopivasti lippaa. Vuorikankaana on trikookangasta. Mekon olen itse kaavoittanut. Tällaisia perussettejä taas.  Elämä on muuten niin tiivistä, että pienet ompeluhetket nopeasti valmistuvine vaatteineen antavat intoa taas tarttua arkisiin puuhiin. 


tiistai 14. toukokuuta 2013

Humpsuit jumpsuit!

Kesää kohden jo kovasti mennään ja kevätpuuhaa niin ulkona kuin sisällä riittää. Muutama vapaahetki tai oikeastaan olotila, jolloin tuntuu, että ei tiedä mistä alkaisi purkamaan tätä kaikkea työmäärää, on silti mahtunut edelliseen viikkoon. Näissä hetkissä valmistui tämä jumpsuit, jota tyttömme kutsuvat hellästi humpsuitiksi.  Ompeluksen aikana käytin myös hetken aikaa saumurin perusteelliseen putsaamiseen ja huoltoon. Vaihdoin neulat, öljysin, poistin pölyt, langoitin koneen ja vaihdoin myös yhden terän ja kiristelin ruuveja, että ihan ylpeänä sanon, että huollettu on. Ja nyt taas iloisesti saumuroin ilman jatkuvia hyppytikkejä. Näköjään, sitä ammattimiehen huoltoa saa sitten taas siirtää. Mutta asiaan. 
Kaavoitin hihattoman jumpsuitin käyttäen apuna housun ja puseron kaavaa ja yllättävän onnistunut tämä kaava on. Tämänkertainen huppu on kaavoitukseltaan onnistuneenpi kuin edellinen hupparin huppu. Tällä kertaa kaava on piirrettykin ja odottaa seuraavaa muokkausta kaavakansiossani.  Tosi mukava malli tämä on, ja siksi varmasti tuun tekemään näitä useampiakin pojalle, myöhemmin myös taskullisena versiona. Tämä koko on 74. Kangas on Ralliraita -joustofroteeta. Resorihalkiossa on nepparikiinnitys.


Lisään tähän kummitytölleni ompeleman samanlaisen jumpsuitin.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Pilviä ja pitsiä!

Laitan tänään muutamia aiemmin ompelemiani puseroita, sillä ompelukset ovat jääneet hyvin vähälle syystä, että ostimme vanhan talon piharakennuksineen ja aiomme rempata siitä kodin itsellemme. Se on vienyt tietysti nyt aikaa ja energiaa, mutta kyllä nautin puuhastelusta tulevan kotimme eteen.
 Tämä pilvipusero on käytössä jo kolmannella tytöllä, mutta yhä palvelee hyvin ja hyvin on myös värit säilynyt kankaassa. Kangas on Ikasyrin joustavaa trikoota. Lasten vaatteet pesen lähes aina 60 asteessa ja mielestäni värit eivät sekoitu ja valkoinen pysyy valkoisena ja muutenkin värit kirkkaana.

Kiertelen kirpparilla usein myös katsellen hyvälaatuisia kankaita. Tämä viisivuotiaan kauluspusero on ommeltu yhdestä sellaisesta löydöstä. Nanson iso yökkäri muuntui kivaksi kerhopuseroksi.  Malli ja kaavoitus on oma. Helmaan lisäsin kirpparilta ostamani pienen pitsiliinan. Mikä siinä onkin, että eniten iloa uuden vaatteen ompelusta saa, kun on saanut käytettyä hyödyksi siihen jotain vanhaa ja tuotteeseen ei ole kulunut roposiakaan kuin vähän.